Musta aukko

Heinäkuussa minulla oli työn alla RPH-töistä CMonMonden malli Les Lettres De Mon Jardin. Mallissa oli vaihtoehdot sinisellä GASTin langoin tehdylle ja punaiselle DMC:n langoin tehdylle työlle. Tällä kertaa valitsin sinisen mutta voi olla että jossain vaiheessa teen vielä punaisenkin. Tykkään työstä tosi paljon kuten kuvien lukumäärästä voi päätellä. 🙂

Yksi hassu kohta työssä on. Keksittekö mikä ? Vähän samanlainen kuin oli saman suunnittelijan noita-akassa.

Les Lettres de mon Jardin –  C Mon Monde
Koko 107*102 pistoa
Langat DMC 3774 ja The Gentle Art
Kangas Knitlob´s Lair hand dyed 32 ct pellava, väri harmaanvalkoinen

Tuo talon vasemmalla puolella oleva tyhjä kohta. Pakkauksen kuvassa siihen oli kiinnitetty koristesakset mutta mielestäni siinä olisi voinut olla jotain muutakin. Ihan pisteltyä.

Kangas on Knitlob´s Lairin Tuulian värjäämää pellavaa ja ihan suosikkejani. Pistelytuntuma on hyvä ja erityisplussa värinkestosta. Erääseen toiseen työhön liittyvän mokan perusteella alan pikkuhiljaa kallistua sille kannalle että käytän vain vedenkestäviä/pesunkestäviä materiaaleja….

Laskeskelin että minulla on (ilmeisesti) kuusi RPH työtä valmiina. Syksyn ”aikataulu” näyttää tiukalta varsinkin kun neuletöiden lista vain kasvaa omien ja kummilasten toimesta. Tosin luennoilla tulee syksyn aikana istuttua pari kertaa viikossa joten neuleille on valmiiksi varattuna aikaa.

Viime viikolla aloin jo kasata ensi tammikuulle malleja riviin. Jotain karsintaa täytynee vain tehdä sillä listassa on jo 20 työtä…. Ja kuin tilauksesta alkoi ilmoittautuminen ensi vuoden RistiPistoHassutukseen.

Toivotan kaikille viikonlopuksi ihanaa tulen, veden ja valon juhlaa kera perheen ja ystävien !
Mainokset

10 kommenttia artikkeliin ”Musta aukko

  1. Ihana pistely ja paljon ihania söpöjä kuvia. Tyhjään aukkoon voisi kenties pistellä omat nimikirjaimet ja vuosiluvun? Ei taida ”onneksi” olla 15 uutta mallia ensi tammikuuta ajatellen. Mutta mistäs sen tietää taas lähempänä. Jotenkin en oikein lämpene tuolle yahoo-groupsille, mutta pitää katella 🙂

    • Niitä nimmareita minäkin ajattelin. Täytyy katsastaa. Ja jos viitsii etsiä sopivat kirjaimet.
      Sama juttu mulla vähän tuon Yahoon ryhmän kanssa. Sitten kun olin jo hätäpäissäni liittynyt siihen. Annas kattoon nyt miten aktiivinen sitten siellä jaksaa olla kun blogin päivityksessäkin on ihan tarpeeksi.

  2. Voi miten kiva on tuo aakkospistely!!!
    Minä ilmoittauduin uuteen Hassutukseen, ihmettelin vähän tuota Yahoo-juttua että mitä mahtanee olla mutta sitten päättelin ettei sinne tartte välttämättä kirjoitella mitään, riittänee että omaan blogiinsa kirjoittelee…?
    Minä en ole saanut aikaiseksi muuttoa Vuodatuksesta vaikka se on mielessä pyörinyt just noitten mainosten vuoksi. Kävin tätä wordpressiäkin kerran tutkailemassa mutta, mutta…pitäisi paneutua eikä millään viittisi!

  3. Tosi hienon näköinen työ! Minäkin ilmoittauduin mukaan hassutukseen vaikka 9/15 on vielä tekemättä tämän vuotisista. Ideoita on silti vaikka kuinka paljon uuuteen hassutukseen. Minäkin liityin tuohon Yahoo ryhmään, mutta eipä se minuakaan oikein innosta… saas nyt nähdä kirjoittelenko hassutuksesta vain blogissani.

    • Valtaosa ryhmässä keskustelevista näyttää olevan enkunkielisiä. Itselläni on ainakin aivan riittävä määrä erilaisia ryhmiä, fb ja blogeja mihin kirjoittaa. Kiintiö siis täynnä. 😉

      Kiitos kommentista koskien rp-työtä. Pitäisi polkata niistä muistakin valmiista.

  4. Minä olen ihan vakavana ensi vuoden, enkä hassuttele ollenkaan =D. Ihana tuo pistelysi. Nostan hattua kaikille, jotka pystyvät neulomaan ja kuuntelemaan luentoa. Minä ehkä pistelisin mieluumin. Nuorena tosin neuloinkin luennoilla, mutta siihen maailman aikaan (ei ollut käsityövillitys vielä huipussaan ja misevaltainen luento) neulomus herätti vähän paheksuvia silmäyksiä.

    • Onhan sinulla vielä aikaa muuttaa mielesi sen hassuttelun suhteen….;-)

      Joo, välillä saa kyllä pitkiä katseita palavereissa yms. jos on neule mukana. Ristipistosta pääsisi varmaan saman tien omituisten kirjoihin (olettaen ettei vielä ole siellä….) ;-D

  5. Heti piti tulla lurkkimaan, että oletko jotain kommentoinut. Nyt kyllä vähän nolottaa, kun itse on niin laiska kommentoimaan kenenkään kommentteihin… Mutta asiaan siis. Tässä vanhemmiten on kyllä jo varmaan niin monen asian suhteen oudon kirjoissa, että nuo pistelytkin tempaistaan aika pian esiin, jos ei ole muuta tekemistä tai jotain sellaista, joka vaatii vain puolet huomiosta =D

    • Juu, en minäkään ole aiemmin kovin aktiivisesti kommentteihin kommentoinut mutta tässä WP:ssä se on niin helppoa. Samalla tulee hiukan sosiaalisempi olo….;-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s