Aivonyrjähdys

Oli tarkoitus aloittaa aikoja sitten pistellyn työn viimeistely mutta työ ei taidakaan olla ihan vielä valmis…. 😀
Jotain muutakin pielessä kuin mallin ”asettelu” kankaalle.

20140105-215945.jpg

Onkohan minulla edes tuota mallia enää tallella….

Mainokset

Korpin lyhyt lento ja valmiita töitä

Halloween tuli ja oli ja sitä myötä Oupsin ensimmäiset, mahdolliset tulevat perinteiset Halloween-pirskeet. Valmistauduin tosi innolla kekkereihin sillä rakastan pukujuhlia. Sain mielestäni myös kuningasajatuksen asukokonaisuudesta ja vaivalla hankin ja ompelin korpin asun. Selkäni kuitenkin petti minut juuri edellisenä päivänä ja kekkerit jäivät väliin. Haikein mielin katselin muiden blogeista kekkerikuvia. Ehkä sitten ensi vuonna Korppi pääsee oikeasti lentoon…. Onni onnettomuudessa oli se, että selkää vaivasi vain vanha vika (muutaman nikaman rappeuma) ja olin viikko tapahtuneen jälkeen jo iloisesti zumbassa. 🙂

Jotain ristipistoja on täällä saatu valmiiksikin asti tässä syksyn aikana. Kovasti neulominen on vienyt aikaa pistelyltä ja lista akuuteista neuleista vain kasvaa mitä kylmemmäksi syksy etenee. Kuvien laatu on taas taattua pokkarilaatua marraskuussa. Järkkärikuume vain nousee kohisten….

Alphabet Rhyme – Little House Needleworks

Koko 78*142 pistoa

Langat Crescent Colours ja DMC

Kangas Weeks Dye Works 30 ct pellava, väri Mocha

3.1-28.9.2011

Tämän työn kohdalla on pienoinen ongelma sillä en oikein tiedä mihin sen viimeistelisin. Tauluksi tai muuksi ei-pestäväksi se on viimeisteltävä koska WDW:n kankaat eivät kestä suurin piirtein samassa huoneessakaan vettä ilman että värit lähtisivät litomaan (jos nyt ihan pikkuisen liioitellaan ;-)) Värit ovat ihan kivat ja työtä oli kyllä kiva pistellä. Se myös valmistui nopeasti.

 Christmas – Jardin Privé

Koko 129 * 110 pistoa

Langat DMC

Kangas Knitlob´s Lairin käsinvärjätty pellava

24.12.2010 – 31.10.2011

Ihana, ihana Jardin Privén Christmas on valmistunut. Hauska sattuma että aivan samoihin aikoihin kuin sama malli Irmelillä ! Tämä onkin suosittu malli varmastikin kauneutensa vuoksi. Malli oli tosi hauska pistellä. Jardin Privén sivuilla on muuten tyrkyllä kolmas vuodenaika-freebie. Itse odotan kovasti sitä neljättä, talvea sillä kyseessä on lempivuodenaikani.

Christmas-työn myötä alkoi taas niin joulututtamaan. Meillä on jo jonkin verran jouluvaloja ja verhokaupoissakin on jo rampattu useasti. Aattoiltana aloitettavaksi pistelyksi olen suunnitellut AMAPin Noel -mallia.

Kuvan lähde

Pistelyn seuraksi vielä hyvää Grahamsin L.B.V portviiniä ja Nelituulian käsintehtyjä konvehteja. Ah, sitä odotellessa….. 🙂

Onko muuten kenelläkään tuttu putiikki nimeltä ABC Stitch Therapy?  Heidän sivuiltaan löysin hyvän kuvan tuosta Noel Blanc -mallista ja samalla en voinut välttyä ihailemasta mm. mielettömästä valikoimasta muita AMAPin malleja.

Jotain pientä

Jardin Privé  on yksi lempisuunnittelijoitani. ”Suomen suosituinta quaker” -mallia en ole vielä aloittanut mutta muita Privén malleja on tullut pisteltyä. Monta tosin on vielä odottamassa vuoroaan varastossani. Viime keväänä hän/he julkaisivat suloisen puumallin ilmaismallina ja vaikka RPH-työt karjuivat vieressä huomiota. En voinut olla aloittamatta tätä suloista työtä.

50*50 pistoa
Kangas Knitlob´s Lairin harmaa semi-solid
Jardin Prive on julkaissut muuten uudenkin aivan ihanan puumallin freebienä; Arbre du l`Eté. (pdf)  Näitä taitaa tulla neljän sarja….
Toinen työ, jolle olen varastanut aikaa on jo viime keväänä valmistunut Happy Bunny Bunny Day. Tässä värit ovat kohdilllaan myös DMC:n langoilla pisteltynä. Joskus olen törmännyt kyseisen firman malleissa siihen että DMC:lle annetut värit ovat vähän hassuja.
Happy Bunny Bunny Day
by the Trilogy
58*67 pistoa
Kangas Silkweaverin 32ct Lugana
väri Bone
24.7.2010-kevät 2011

Alunperinhän suunnittelin tästä taulua kuten Ulla oli viimeistellyt oman puputyönsä. Mutta pussukat ovat hirttäneet minulla kiinni eli sellainen tästäkin on jo hyvää vauhtia muodostumassa.

Tiesittekö muuten että the Trilogy on kolmen suunnittelijan yhteisyritys. Siinä on mukana Bent Creek, Heart in Hand ja Twisted Threads.

 

__________________________________________________________

 

Pidän tosi paljon tästä WP:n blogialustasta. Yksi ehkä lempiominaisuuksia on että kommentteihin on niin helppo vastata. Tähän saakka olen vastaillut niihin vain tuonne kommentti -osioon mutta kaipaisitteko vastauksia myös sähköpostiinne ?